Aloitetaan lyhyesti. Olen nuori, koulutyönsä loppuun saattanut nuori
jolla on unelmia tulevaisuudelle. Minua hämmästyttää kuitenkin kuinka
minulle kasataan mustia leegopalikoita horjuvien unelmieni ja kaukana
siintävän taivaanrannan väliin. Unelmoin matkustamisesta kauas mutta
olen kiikissä lakipykälien sanelemissa pakotteissa.
Haluaisin keinua riippumatolla tyynen valtameren rannalla, mutta minut
sijoitetaan rautaiselle sängylle harmaan kasarmin sisään. Pirullisinta
tässä kuviossa on, että tämä rakennelma unelmieni edessä paljastetaan
vain kun olen tauolla minulle valmistetusta aivopesusta. Ohjelman
ollessa kesken se tuntuu näkymättömältä, koska olen liian uupunut
nähdäkseni muurin edessäni.
Nyt silmäni ovat kuitenkin taas auki ja virkeät.
Vaikka asepalvelus kestää minimissään vain kuusi kuukautta, se tuntuu
valtavalta betoniporsaalta keskellä polkua oman itseni löytämiseen.
Henkisellä tasolla se turruttaa nuoren miehen tyytymään asemaansa
systeemin yhtenä rattaana ja jättää hyvin vähän mahdollisuuksia itsensä
kehittämiseen. Vaihtoehtona on vuosi pakkotyötä yhteiskunnan eteen joka
antaa itsenäisyyttä pieninä muruina mutta sitoo vastaavasti nuorta
pitemmäksi aikaa. Jos kumpikaan ei miellytä, suljetaan yksilö vankilaan
ja laitetaan asiakirjoihin merkintä valmistusvirheestä.
Mielettömintä tässä kaikessa on että se on olemassa vain meidän
ihmisten toisiimme kohdistaman epäluottamuksen ja harhojen vuoksi.
Jäänkin seuraavaksi pohtimaan mistä tälläinen norsunluutorni on
kasattu. Palaan asiaan kun saan piirustukset valmiiksi.
lauantai, 8. syyskuu 2007
Kommentit